Kaikki on suhteellista - Rich Aid

Morjens! Mikä neuvoksi, kun yritysjohtajiakin erotetaan ja isojen yhtiöiden suurosakkaiden sijoitusten arvo laskee? Olen hieman huolissani heidän henkisestä tilastaan. Pitäisikö meidän järjestää heille keräys, konsertti tai joku tempaus, missä köyhät vapaaehtoisesti luopuvat rovoistaan ja maallisesta omaisuudestaan? Eihän se käy, että dirikoiden vuositulot putoo alle miljoonaan. Tarttis tehrä jotain!

Kun kerran kaveripiiristäkin löytyy näitä promoottoreita, niin nyt kaikki yhdessä ideoimaan Rich Aid -tyyppistä happeningiä. Parkkari ja Rantala vois lyödä viisaat päänsä yhteen ja yhdessä järjestettäis näyttävä banketti rikkaiden oikeuksien puolesta. Vai mitä? Näin hyvän asian puolesta voisin minäkin tulla lausuun jonkun liikuttavan runon. Mistä tulikin mieleen, että kaikki runoilijat, jotka teoksillaan rasittavat suurten kustantamoiden liikevaihtoa voisivat itse kirjoittaa kritiikkinsä ja ostaa sen säälittävän 500 kappaleen painoksen itselleen. Näin rahatkin menisivät oikeaan suuntaan eli ylöspäin.

Runoilijat voisivat sitten vaihdella teoksiaan keskenään ei-enää-niin-savuisissa-baareissa ja pysyisivät pois medioista ja mielistä. Saisivat oikeat ihmiset olla ja kuluttaa rauhassa. Taiteilija-apurahathan voisi myös suunnata suoraan kustantamoille. Ei se laatikkopunkku nyt niin paljoo maksa, etteikö sitä sossurahalla saa. Ja onhan se parempi, että julkaistaan näyttävän näköisiä kirjoja, jotka myyvät, vaikka niitä ei sitten kukaan lukisikaan. Tärkeintä on se, että kapitaalin haltijat saavat massiivipuiseen kirjahyllyynsä kivan näköisiä selkämyksiä idioottikaveriensa tuijoteltavaksi.

Sitten hieman ekologiaa, joka löyhästi aiheeseen liittyy. Jos olette käyneet firmanne tietokonenörtin jälkeen paskiksessa, niin olette huomanneet miltä menestys tuoksuu. Siis en puhu nyt nörtin menestyksestä vaan tiettyjen tuotemerkkien odööristä. Kun maailman suurimmat tavaramerkit ovat tehneet tehtävänsä tuossa nuoressa tuulen tuivertamassa vartalossa ja jättävät haisevat jäähyväisensä, voi vessan vetää sillä ekologisemmalla vesimäärällä. Mutta vahinko on jo tapahtunut: Toimiston roskis on täynnä teeveestä tuttujen tuotteiden pulloja ja pakkauksia. Miten niin hintelällä kaverilla voi olla niin suuri ekologinen jalan jälki? No helposti, hänhän vain tekee sitä mitä hänen pitääkin, eli ostaa tuotteita, joita kuluttamalla maailmassa säilyy taloudellinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo.

Se mitä nörtti tekee työkseen, tai se mitä sinä teet työksesi - sillä ei ole maailman talouden kannalta juurikaan merkitystä, mutta sillä mitä ostat ja kulutat, on. Haluathan sinäkin olla voittajien puolella ja kuluttaa vain markkinajohtajien tuotteita? Säälikää johtajia sillä he eivät tiedä mitä he tekevät ja suojelkaa instituutioita, koska niitä tarvitaan.

Edam, I don't feel Goudah! But Blue Cheese. So give me a Cheddar!

Hyvän tahdon kisat eli epäajanmukaisia tarkasteluja

Nyt kun euro on tehnyt rahalle saman mitä cd teki musiikille, menee kansalla jahat sekasin. Jaahas, jaahans tai ehkäpä jahas. Jaahans, kohta on taas puhe parrasta, ihme touhua! Ja kohta on taas joulu ja sikojen sijaan säkkeihin on sullottu harha-askelmittareita ja syrjähyppynaruja. Mutta sitten hieman huhuja:

Niiden, siis huhujen mukaan Mishka-karhulla on sukujuuria Afganistanissa, tai ainakin oli. 1979 Mishka 2v. lähti sukuloimaan eteläiseen naapuriinsa ja länsijohtajat seurasivat tilannetta Helmut Balderisin jo sumeaksi käyneen visiirin läpi. Sinä vuonna joulu tuli afgaaneille pari päivää myöhässä ja pukki Prahasta.

Kymmenen vuotta vuorilla seikkailtuaan tuli Mishkalle koti-ikävä. Unikontuijottajan sameilla silmillään hän käänsi katseensa Moskovaan ja tarttui vodkapulloon, mikä olikin koituva hänen kohtalokseen. Hän oli tuolloin 12-vuotias, kelpo nalle, vielä.

Kotona Mishka huomasi, että kymmenen vuoden juhlinta lankesi maksuun ja gennadeista huolimatta hän joutui myymään hieman takamettää ja etupeltoa. Näin suuri ja mahtava... synnytti äiti-Venäjän. Ja pienen kapinan jälkeen hurrattiin trikolorille.

Mishka oli tuolloin jo alkoholisoitunut ja huhujen mukaan kapinan jälkeen hänet oli nähty Järvenpään sosiaalisairaalassa aivan eläinrauniona. Toiset väittivät nähneensä hänet steissillä pummaamassa ja jotkut sanoivat, että Mishka oli muuttanut Ruotsiin. Baltiaan hänellä ei ainakaan ollut asiaa, vaikka siellä holistilla olisikin ollut kissan päivät.

Mishkan jäljiltä Afganistanin asiat olivat siinä määrin sekaisin, että partaa vaihdettiin tiiviiseen tahtiin, ja pukkeja tuli ja meni. Kunnes 1998 joulu vihdoin lakkautettiin talibanien toimesta ja lahjoja saivat vain parrakkaat ihmset. Ja parrattomat, joita myös naisiksi kutsutaan, jäivät jurttaan sapelin ja tulisijan väliin. Ei ihme, että sitä maata on ollut mahdotonta valloittaa kokonaan.

Mutta miten Mishkan sittemmin kävi??? Venäjä, ei siis enää CCCP,sai uuden pienensuuren tsaarin, Putinin, joka takoi kaksi ensimmäistä Ceetä sorkkiinsa sopiviksi ja käveli Tsetseniaan. Hän siis seurasi Mishkan, tuon sympaattisen maskotin oikeudenmukasia jälkiä ja kipinä Suuresta ja Mahtavasta syttyi taas tuon ylpeän kansan silmiin. Tuo ahkera ja vähäosaisistaan huoltapitävä kansakunta on johtajansa ansainnut.

Niin, Mishka sai surmansa Moskovassa autopommi-iskussa nelisen vuotta sitten.

Isovelivenäläiset palsamoikaa Mishka!

"Niin kaunis oot, neito Moskovan,
siuta rakastan, siuta halajan...!