Hyvät, pahat ja rumat i.e. keitä keitä pastankeitin!

Tuskin koskaan otan itseäni vakavasti. Ja jos otan, otan Pohjanmaan kautta.

Vuosia olen kirjoittanut omiksi tarpeikseni ja tyttöystävieni iloksi. Hmmmm... Tekstejä on syntynyt niin paljon, etten tiedä mihin kynäni pistäisin.

Mutta nyt tarkastellaan hieman kaveria, jolla on mennyt pennet ja tagliatellet sen verran sekaisin että jätän suosiolla viitteet spagettiwesterneihin käyttämättä. Terävimmät varmaan jo arvasivatkin, että kysymys on veli Silviosta.

On vain ajan kysymys koska Berlusconilla kaatuu pastat syliin ja ketsupit lentää rinnuksille. Ketä siinä vaiheessa enää kiinnostaa kenen huulipunaa oli hänen kauluksellaan tai kuinka nuori se tyttö oli.

On vain ajan kysymys koska varjoista astuu esiin huulihalkiokostaja, jonka kitalaki on titaania. Silloin väkijoukot hurraavat ja salkoihin vedetään punamustat liput, ja naisten suhteen ronkeli vaikka vanha fusilli onkin, tuodaan kansan eteen vallattomana, nyt! Basta! Syntipukki on löytynyt! Mairea hymy on pyyhitty pois kasvoilta. Tässä pelissä ei syötellä, kaikki haluavat tehdä maalin. Tästä on tullut heidän asiansa, katsokaamme toisaalle. Älä tule paha veli, tule hyvä veli... Ja taas historia toistaa itseään, kun veli Silvio kokee Il Ducen, tuon saapasmaan perusjätkän kohtalon. Polla laitetaan pilkulle ja Berlusconin puheille piste! Piste.

Huh, kylläpäs tuo Välimeren räiskähtelevä tempperamentti vei minut mukanaan. Eihän noin voisi oikeasti tapahtua. Me, henkiset... miten niin me? Ai Euroopan unionin takia me?! Ei, vaan ne, henkiset pinokkiot, nenää myöten kastroidut äidin helmoissa kolmekymppisinä pyörivät tukanpeilaajat... Ei niistä siihen ole! Vaikka setä Silvio veisi lapselta tikkarin, siihen ei puututtaisi.

No, kansa on johtajansa ansainnut!

"Hän tahtoi nimensä tähtiin hän halusi olla kuolematon..."

A View Look Right Back Atcha, Punk!

Kuulin juuri, että Teinilä, joka Valkeakoskella tunnettiin myös lempinimellä Isopää ja kavereitten kesken Iskari, jeesusten kesken Iskariot - olisi jälleen löytänyt kirjalliset ambitionsa. Entisistä kirjallisuuden tutkijoista tulee hyviä juoppoja, mutta harvoin hyviä kirjailijoita. Tai edes runoilijoita. Ja kirjailijan, jos kenenkään pitäisi välttää baareja, siellä kun saattaa törmätä muihin toivon sokaisemiin lohdun etsijöihin. Ja simmennää. Tosin poikkeuksiakin tietysti on. Jotkut siivoavat aktinsa ja saavat tuhannen ja yhden yön tarinansa kasaan, ja tiivistävät ne hillityksi kahden ja yhden tarinoiksi. Se on varsin kunnioitettavaa.

Mutta hetkinen, pari sanaa niistä, jotka näkevät läheltä kauas:

Koska kirjallisuudentutkimus etsii merkityksiä sieltä missä niitä ei ole ja tekee näin kirjailijoista älykkäämmän oloisia kuin mitä ne ovat, jätän näistä teksteistä pois kaikki nokkelat piilotasot. Vääristymät tulkintahorisontissa kertovat enemmän tutkijan tarpeista kuin itse maisemasta. Katsokaa maisemaa! Se riittää ja sitä se odottaa. No, toljota maisemaa tollo!!!

Maailma, tuo siiamilainen maatuska, jossa myös Franz Paltamo vaeltaa... Hänellä on retiisin aivot ja kompetenssi. Hän etsii lohtua, toivoa, kohtua...

Analogiset Artistit eli Avatar on Forumissa

Vielä kerran luvatun maan uskontoja vastaan...

Monoteismilla on kulttuuria näivettävä vaikutus. Monoteismi tekee ihmisistä monomaanisia tylsimyksiä, jotka parhaimmillaan pystyvät muodostamaan kuppikuntia joissa hoetaan: "Ei ole muuta jumalaa kuin jumala itse!" Tällaisen tautologian riivaamat ihmiset näkevät usein muut vääräuskoisina, toisinajattelijoina, Interin kannattajina ja homoina.

Katolisuus on parasta mitä kristinuskolle on tapahtunut. Tämä "valistunut diktatuuri" (viittaan tällä paavin asemaan) on saanut polyteistisia sävyjä, mikä on tuonut kristinuskoon mystisiä, kulttuuria rikastuttavia piirteitä. Mystiikan parissa askartelevat vatikaanit ja vatikaanittaret ovat niin uskonsa lumoissa etteivät aiheuta harmia muille. Tässäkin ihmisen luomassa järjestelmässä on tietenkin omat pederastiset puutteensa, jos asiaa tarkastelee humanismin vinkkelistä. Toisaalta Jeesuksen sanoja: "Antakaa lasten tulla minun tyköni" on tulkittu myös muualla kristikunnassa suhteellisen vapaasti. Mutta mitäs pienistä, kun jumala armahtaa.

"Kun Israelin lapset yössä kyynelten..." "Red, gold and green. Red, gold and greee-e-e-eeen..."

´ cunt live without

Cuntin kategorinen imperatiivi pakotti miähen ryyppäämään. Palataan asiaan, ku selviän.

Golgata vai kolkata? "Saved by the bell!"

Raamattu on tarinakokoelma, jossa monen tarinan päähenkilö (tai kertoja) on aikain saatossa ylennetty sen tarinan kirjoittajaksi. Mystinen kolmiyhteinen jumala tai jumaluus ja kaksinaamainen (inhimillinen) ihminen ovat juutalaiskristillisyyden perusta. Raamatun alku ja loppu (= luomiskertomus-Johanneksen ennustus maailman lopusta jne.) ovat vain kalpea reunahuomautus raskaan musiikin historiassa. Jumalista on aina kirjoitettu ja niitä on käytetty hyväksi taiteessa, hyvä niin, mutta luonnontieteellisiin ongelmiin niistä ei ole vastaamaan. Mitään ajatonta tapahtumaa (zeitloses Zeitwort) ei ole ollut, vaan kaikki on syntynyt sattumalta; ja se että jotain on, on todennäköisempää kuin se ettei mitään olisi.

Ja voihan olla niin, että on olemassa jumalia, jotka eivät vielä ole näyttäytyneet koska heitä ei huvita tai heillä on parempaakin tekemistä.

Jotkut kabbalistit pitävät Raamattua jumalan sanasta sanaan sanelemana. Tällaisen absoluuttisen tekstin olemassaolo olisi jo sinällään ihme. Fundamentalistit pistävät ehkä tätäkin paremmaksi ja uskovat että Raamatun tapahtumat (mm. luomiskertomus) ovat tapahtuneet kirjaimellisesti niin kuin ne ovat kirjoitettu; ja lopun ajatkin tulevat olemaan kuten sanassa sanotaan. Tuohon en vaivaudu puuttumaan sen enempää.

Koko uuden testamentin pelastussuunnitelma, joka huipentuu Golgatalle on täysin absurdi (absurdeja ovat myös vanhan testamentin uhraustarinat). Jos nyt oletetaan, että juutalaiskristillinen jumala on niin suuri kuin se Raamatussa kuvaillaan, niin miksi ihmeessä tämä ristin ilveily? Hän on antanut ihmisille vapaan tahdon (oletus), mutta sitä saa käyttää vain hänen parhaaksi katsomallaan tavalla (tai hänen seuraajien parhaaksi katsomalla tavalla), jos siis mielii taivaaseen. Mitä helvettiä me sitten alunperinkään täällä tehdään? Miksi hän ylipäänsä kehitti tämän sadistisen murhenäytelmän, jos taivaassa bileet odottavat? Pitääkö meidän tallata täällä tuhansia vuosia, koska taivaassa bileiden järjestäjät ovat kämmänneet? Ehkä kaikki bileistä jotain tietävät ovat menneet helvettiin, sinne siis!

Taivaassa bileet järjestää Richie Cunningham ja Landolalla itseään säestää Ikuinen Cliff Richard, ei helvetti!

Mutta takaisin asiaan...Tämä ns. jumalahan on (hänen on pakko olla) lapsen kaltainen, lapsen, joka suurennuslasin ja auringonsäteiden avulla polttaa muurahaisia. En tiedä millä tavoin muurahaiset uskovat tämän lapsen olemassa oloon, mutta sen oikut ne kokevat, totisesti!

Luonnossa on omat sääntönsä, jotka muuttuvat luonnon muuttuessa. Lajeja kuolee ja uusia syntyy. (BTW jumala, siis ko. luojajumala kuoli viimeistään 1859, kun Lajien synty ilmestyi. Siihen nähden hän kuitenkin voi yllättävän hyvin. Ja seuraava lause taas reippaasti Mertsin äänellä: Mistäköhän se sitten johtuu?) Ihminen on osittain tämän kaiken ulkopuolella, koska ihmistä ohjaa ahneus (herrat) ja uskonnot (työmiehet).

Kuolleet hautaavat itsensä/tänään ja huomenna/kun ruumis muuttuu lihaksi.

Pathetique eli merkityksettömän kuikelon divinoituminen

Tänään olen pohtinut pateettisuutta ja mahtipontisuutta taiteessa. Älykkäät ihmiset eivät saisi diggailla mitään pateettista/mahtipontista musaa, kirjallisuutta tai esim. kauhuelokuvia. Paitsi jos ko. taidepläjäykset ovat jo establisoituneita, kaikkien tietämiä ja ns. Älyllisen Kerman hyväksymiä ja varsinkin jos niihin voi suhtautua postmodernisen ironisesti, niin silloin ja vain silloin ne kelpaavat kulutukseen ja keskustelun aiheiksi.

Pateettisuus on helppo liittää murrosikäisen ominaisuuksiin, mutta keski-ikäisen miehen pitää hyljätä nämä touhut. Tässä iässä ei sovi resignoitua teini-ikään, mutta onneksi on keksitty nostalgia. Siinä on oiva työkalu palata nuoruuteen ja huoruuteen. Frederikille voi naureskella porukassa, vaikka Volga, volga -biisi nostaakin nostalgian hikisen rätin otsalle. Boney M:n Rasputinista tulee olo kuin olisi Fazerin Parhaista yksi kutakin karamelliä yhtä aikaa suussa.

Tarkoittaako itsevarmuus häpeilemättömyyttä? Sitä että kehtaa olla lapsi ja aikuinen yhtäaikaa välittämättä muiden reaktioista. Vai onko tämä kenties vain oman (tässä tapauksessa siis minun) psykopatologian selittelyä? Katri Helenan biisissä Lintu ja lapsi "lapsella vain voi silmät niin loistaa lintuja kun hän katsella saa"; lapsella vainko..? Onko tosiaan näin, että vain lapsi tai lapsenkaltainen (siinä eufemismi minun makuuni) voi innostua simppeleistä asioista? Kai se on lääkityksestä kiinni.

Aikuisten elämässä maailmassa ei ole enää vaihtoehtoja tietyn iän jälkeen. On vain juna, johon on annettu/lunastettu menolippu ja juna noukkii matkalta asemalle uupuneet... Kyynisyys on pahinta. Sitä vastaan meidän tulisi ponnistella. Siihen meidän tulisi käyttää ironiaa eikä, jumalauta, aina sitä ALKOHOLIA.

Ennen olin kyrpä, nyt olen Kypärä, vaikka kenties vain sieltä täältä, mutta muutos on alkanut. Ja kestää ainakin seuraavaan grogiin asti. Nyt olen ollut selvinpäin parisen viikkoa ja hetkittäin olo tuntuu samalta kuin lapsena kun sukellettiin syvään. Kesken sukelluksen käännyin katsomaan pintaan ja näin auringon valon taittuvan veden pinnalta. Jatkoin kuitenkin syvemmälle pimeyteen kunnes keuhkot olivat räjähtämäisillään.

Tangerine Dream: Underwater sunlight

Otsikon vierestä (Nebukadnessarille ja muille vastaaville)

Hienöstyneellä häävillä ei kälöjä sää!

On liikuttavaa olla liikkumatta, ei tahdo pysyä paikallaan vaikka haluaa sitä.

Koska aiemmat blogimerkinnät ovat olleet enemmän tai vähemmän otsikon vierestä, kirjoitan tänään otsikon vierestä otsikolla: Otsikon vierestä.

Keksin syyn miksi minua vihataan niin paljon. Yksinkertaisesti ja siksi että olen poissaolevien puolella läsnäolijoita vastaan. Mitä jos tänään tekisinkin toisinpäin, koska olen nyt yksin?

Facebookissa vaihdoin pari viestiä Huurun kanssa Teemu Mäestä ja hänen pyrkimyksistään lyyrikoksi. Kissa on helppo tappaa. Lapsikin on helppo tappaa. Jopa Teemu Mäki olisi helppo tappaa, mutta olisiko tappaja taiteilija? Äidinkieltä voi raiskata vapaasti, se ei ole rikos. Mäen kohdalla kömpelöt runomaisiksi kirjoitetut poliittiset ja tekohempeät tekstit saavat hänet näyttämään inhimilliseltä, jopa säälittävältä. (Teemu Mäki: Kuolevainen, WSOY 2008). Siksi sen kissavideon voi kaiketi unohtaa. Ja Teemu hyvä, keskity nyt siihen kuvataiteeseen tai mis nyt sit ootkaan hyvä!

Todelliset äidinkielen raiskaajat ovat niitä, jotka siirtävät rajoja milloin mihinkäkin suuntaan. Nämä epelit lobbaavat länsimaista ns. hyvinvointia länsimaisen ja koko muunkin maailman hyvinvoinnin kustannuksella. Ja me toisinajattelijat polvistumme Matin ja Tepon (joskus jopa Sepon) eteen ja rukoilemme: Soittakaa Paranoid!

Jokaiselle jotain -lause tarkoittaa: Ei kenellekään mitään mitä hän tarvitsisi. Hyvä yritys...Kröhöm. Siis: Hyvä yritys! Kirjoitan teille ensimmäistä kertaa... Tiedän kyllä mikä minua vaivaa, mutta tiedättekö te mikä teitä vaivaa? Mikä teitä vaivaa!!!

Ei ihminen ole mikään luomakunnan kruunu vaan joku helvetin nävertäjätoukka. (Pyydän nöyrimmin anteeksi nävertäjätoukilta, jos joku teistä sattuu lukemaan tätä.) Mutta että näillä aivoilla tähän on tultu. Tiedän, että yleistämällä ei pitkälle pötkitä, mutta ei tässä olla pitkälle pötkimässäkään. Sätkitään vaan sitten satimessa saatana!

Vuosina 39-45 pahoilla pojilla oli sentään tunnukset takeissaan, mutta nyt Damage Inc. on muuttunut näkymättömäksi. Nyt kippareita on liian paljon, jotta voisi osoittaa sormella ja heittää sen ensimmäisen kiven. se ei kuitenkaan saisi olla syy vaieta. Se miten kurssi käännetään, luoja(=Damage Inc.) yksin(=All Businessmen in this Corporated World) tietää.

EU-maiden kekkoset ovat nyt Pontius Pilatuksen roolissa (Lue seuraava Antero Mertarannan äänellä!)ja kylläpä käsistä näyttää tulevan puhtaita.

Vihassa, siinä siunatussa tilassa, tullattu ja tuhottu...

Tutkimuksia äänen sävyistä

Kun herää kaatopaikalta pakkopaidassa mieleen tulee lapsuuden lukemattomat maailmat. Silloin kaikki oli mahdollista. Tarinat oli kirjoittamatta ja minä halusin kirjoittaa...

Nyt on 10. selvä päivä ja manian puuskat tulevat ja menevät. On helppoa ajatella, että viinan himo on sukua elämänjanolle. On helppoa ajatella, että poliittisesti korrekti halveksii älyn vapautta. Mutta loukkaako lietteeseen mieltynyt mielipuoli sikaa vai ihmistä? Joskus elämää potiessa sitä tulee ajatelleeksi kuolemaa. Nyt maustan munakkaani ballistiikalla ja origameilla.

Joku sanoi, että Kafka oli edellä aikaansa (Mitä se tarkoittaa? Olla edellä aikaansa?) nykyään lapsikin tietää ettei selällään rimpuileva koppakuoriainen pääse omin avuin jaloilleen. Nykyään lapsikin tietää, ettei kehäpäätelmällä pääse taivaaseen.

Mutta baby, me ollaan turvassa sireeneiltä, jotka kirkuu oudii, oudii, oudii...

Kauan sitten kolme poikaa perusti salaseuran, jossa tutkittiin kirjoja. Kaikki alkoi tietenkin mystiikasta, mutta kun ikää tuli lisää, pojat huomasivat että ns. todellisuus on metafyysiikkaa mielenkiintoisempi. Jo senkin puolesta, että se on enemmän...löydettävissä.

Lukiessaan pojat huomasivat lukemattomien maailmojen avautuvan ja antautuvan. Kaikki merkitykset olivat siellä, löydettävissä. Lukemattomat-sana vaihtoi merkitystään kaksi kertaa sydämen lyödessä. Ja kun keskittyi siihen sanaan, merkitykset alkoivat vilkkua tiheämmin ja tiheämmin: lukemattomat, lukemattomat, lukemattomat... Ja lopulta molemmat merkitykset sulautuivat yhdeksi. Merkitysten nopea vaihtuminen kiihdytti myös pulssia, niin että merkitys vaihtui kaksi kertaa sydämen lyödessä, nopeammin ja nopeammin.

Pojat ymmärsivät kielen merkityksen ja kirjoituksen voiman. Ja hieman myöhemmin, tästä oivalluksesta huolimatta, he reagoivat sydämellään aatteisiin, taiteeseen ja musiikkiin. Nyt keski-ikäisenä ei sydämellä saisi reagoida enää mihinkään. Tai jos sen tekee, niin se pitää tehdä kotona ja yksin, salaa.

Sokkelo (K18)

Jos nyt lukijaa vaivaa kirjoitukseni hieman pessimistinen sävy, niin se johtuu siitä että luin liian nuorena ensin Schopenhaueria ja vasta sitten Nietzscheä. Ongelma ei ollut nuoruus, (vaikka silloinkin ongelmia oli, taivas tietää...) vaan se etten aloittanut Nietzschellä. Asiat vaan pitää tehdä oikeassa järjestyksessä! Mutta itsehän olemme omat vastoinkäymisemme valinneet, joten se siitä. Jonkun mielestä saattaa olla tyhmää elää rohkeasti, mutta sinä, lukijani ja minä tiedämme, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Uskonsa puolesta kuoleminen on liian helppoa.

Ai niin, tarinan päähenkilö on odottanut vaatteitaan jo kyllin kauan. Onko se minun syyni? Tehän olisitte voineet pukea hänet haluamallanne tavalla ja olisitte huomanneet miten olemus muuttuu. Olisitte voineet ajaa häneltä parran tai puhkoa silmät ja havaita, että hän voi olla mitä tahansa. Se on teidän syynne, että mies on tuossa jamassa! Minä en jaksa häneen enää paneutua, eikä minua kiinnosta mitä hänelle kuuluu. Tässä on tärkeämpiäkin kysymyksiä esitettävänä. Kuten esimerkiksi: Onko kaksisarvinen hevonen lehmä? Vai kenties hirvi? Onko yhdellä sarvella helpompi oppia taistelemaan kuin kahdella? Ja kuka perkele täällä pelleilee symmetrialla???

Koska mahdollisia maailmoja voi olla monia, mutta ei ääretöntä määrää, onkin siis korkea aika mennä henkilökohtaisuuksiin. Tällä tekstillä haluan todistaa, että voin olla mitä mieltä tahansa (ja aina oikeassa). Jonkun mielestä siis mieltä vailla. Todellisuudessa eli ns. elävässä elämässä voin olla vain kahta mieltä, niitä molempia (sic).

Jäin taas jaarittelemaan...Nyt niihin henkilökohtaisuuksiin. Kerron nyt hieman hullusta perheestä, jonka tyttären kanssa seurustelin taannoin. Kaikkien tyttöystävieni perheet ovat olleet enemmän tai vähemmän hulluja, vikoja on helppo löytää. Mutta tämä nyt käsillä oleva perhe oli ja on niin hullu, että jos tehtäisiin aikuisten versio korttipelistä Hullunkuriset Perheet, niin he olisivat siinä. Ja voin kertoa, että tähän korttipeliin ei pääsisi yhdellä pikku murhalla perhepiirissä. Niinhän voi käydä kenelle tahansa. Se on normaalia ja inhimillistä ehkä surullisenkin banaalia. Tappajiahan löytyy myös hyvän ystäväni ja kollegani suvusta ja pidän heidän sukuaan ja perhettä suhtkoht normaalina. Osa lukijoista saattaa jopa tuntea kollegani, hänet tunnetaan Turun Baareissa nimellä Teinilä tai Teikku tai Japi jne. Mutta haluan siis vielä korostaa, että yhdellä ja tuskin kahdellakaan kotikutoisella murhalla ei ole asiaa tähän korttirinkiin.

Mihin kaikki metaforat ovat menneet? Miksi elämä on pelkkää allegoriaa?

Salatieteiden opiskelu on erikoisuuden tavoittelua ja luonnontieteiden opiskelu tavallisuuden tavoittelua. Laske sinä tai turvaudu numerologiaan. Näinä lopun aikoina on pakko turvautua tulisen järjen kritiikkiin. On sukellettava syvemmälle ihmismieleen ja jätettävä keinotekoiset selitykset. On vain hyväksyttävä, että mitään jumalia ei ole, eikä auktoriteetteja sinällään. Sinä olet, ja minä, me ja niin edelleen.

Jos nyt kuvitellaan, että olisi olemassa joku esimerkiksi Palestiinan alueen uskontoihin liittyvä lähes täydellinen olento, niin miten niin emme ymmärtäisi hänen tekojaan. Perspektiivin puutetta! Perspektiivin, jonka lähes täydellinen olento olisi meille suonut, jos olisi olemassa. Muussa tapauksessahan tämä on vain naurettavaa leikkiä (=julmaa pilaa), koska uskominen ja luottaminen syntyy lapselle suhteessa vanhempiinsa ja lähimmäisiinsä. Pitäisikö meidän sokeasti uskoa ailahtelevaan ja lähes kaikkivoipaan olentoon, joka päättää elämästä ja kuolemasta? Käytetäänhän Okkamin partaveistä pienempiinkin pulmiin, olisiko aika käyttää sitä myös tässä?

Labyrintti on vain sokkelo, josta on helevetin vaikea päästä ulos ja metaforanakin se on melko ankea.

Abstraktit arabit eli haarautuvien polkujen puutarha olennainen osa 2

Tämä ei ole yhteiskuntakritiikkiä, koska en siihen kykene. Tämä on vain keski-ikäisen vihaisen miehen päiväkirja. Tämä tarina alkaa keskeltä koska alusta ei voi alkaa.

...hänellä oli silmät ja parta kuin eriparia. Metropoliittamainen parta kevensi syvästä älystä hehkuvia silmiä. Parta ei siis tehnyt oikeutta silmille, vaikka muuten parrassa ei sinänsä ollutkaan vikaa. Ehkä hän halusi kätkeä hehkuvat silmänsä... Toisaalta parran taakse piiloutuminen on mielestäni hieman lapsellista, jos nyt niin voi sanoa tässä yhteydessä. Piiloutuuko älykäs mies partansa taakse?

Jättäkäämme toistaiseksi vastaamatta tähän kysymykseen ja tarkastelkaamme miestä toisesta näkökulmasta. Pystymmekö näillä tiedoilla päättelemään miehen ammattia? Tuskinpa vaan, mutta entä jos puemme hänet ensiksi? Kyllä! Eihän se sovi, että sankarimme kuljeskelee aatamin asussa partaansa piiloutuneena. Ja saattaa olla, että puettuamme hänet parrankin problematiikka - jos ei nyt ratkea, niin ainakin sen merkitys vähenee.

Kun kristallinkirkas yö päättyi tähdenlentoon, ratsasti liki legendaarinen monitaituri (mm. rock-bändi The Great Penetratorsin laulaja ja keulakuva)Pink Homolka tulevaisuuteensa. Meidän menneisyyteen.

Maailma oli silloin vielä murrosiässä ja taitaa olla vieläkin. Toisaalta muodissa oleva poliittinen korrektius kertoo jopa regressiosta (=taantumisesta edelliseen kehitysvaiheeseen ;). Maailma on kuin konservatiivisten vanhempien kohteliaisuuteen pakottama pikku poika: "Hyi, ei noin saa sanoa!" "Älä koske niihin, ne on äidin..." Ja niin edelleen. Kun poika ns. murrosiän jälkeen hakkaa kirveellä naapurin sedän kappaleiksi, ihmiset sanovat, että hän oli niin kiltti ja hiljainen lapsi. Miten tällaista voi tapahtua, kyselevät sukulaiset.

Myöhemmin samalla viikolla iltapäivälehdet kirjoittavat, että poika oli pukeutunut äitinsä rintaliiveihin, mutta kirves oli isän. Pojan tietokoneelta löytyi lisäksi arvelluttavaa materiaalia, jota en tässä edes tohdi kertoa. Hän oli kuunnellut ulkomaista bändiä, jonka sanoituksissa etsittiin lopullista ratkaisua.

No pojat on poikia, minä sanon. Ja joskus niistä saattaa kasvaa miehiä, sanon minä!