Tuskin koskaan otan itseäni vakavasti. Ja jos otan, otan Pohjanmaan kautta.
Vuosia olen kirjoittanut omiksi tarpeikseni ja tyttöystävieni iloksi. Hmmmm... Tekstejä on syntynyt niin paljon, etten tiedä mihin kynäni pistäisin.
Mutta nyt tarkastellaan hieman kaveria, jolla on mennyt pennet ja tagliatellet sen verran sekaisin että jätän suosiolla viitteet spagettiwesterneihin käyttämättä. Terävimmät varmaan jo arvasivatkin, että kysymys on veli Silviosta.
On vain ajan kysymys koska Berlusconilla kaatuu pastat syliin ja ketsupit lentää rinnuksille. Ketä siinä vaiheessa enää kiinnostaa kenen huulipunaa oli hänen kauluksellaan tai kuinka nuori se tyttö oli.
On vain ajan kysymys koska varjoista astuu esiin huulihalkiokostaja, jonka kitalaki on titaania. Silloin väkijoukot hurraavat ja salkoihin vedetään punamustat liput, ja naisten suhteen ronkeli vaikka vanha fusilli onkin, tuodaan kansan eteen vallattomana, nyt! Basta! Syntipukki on löytynyt! Mairea hymy on pyyhitty pois kasvoilta. Tässä pelissä ei syötellä, kaikki haluavat tehdä maalin. Tästä on tullut heidän asiansa, katsokaamme toisaalle. Älä tule paha veli, tule hyvä veli... Ja taas historia toistaa itseään, kun veli Silvio kokee Il Ducen, tuon saapasmaan perusjätkän kohtalon. Polla laitetaan pilkulle ja Berlusconin puheille piste! Piste.
Huh, kylläpäs tuo Välimeren räiskähtelevä tempperamentti vei minut mukanaan. Eihän noin voisi oikeasti tapahtua. Me, henkiset... miten niin me? Ai Euroopan unionin takia me?! Ei, vaan ne, henkiset pinokkiot, nenää myöten kastroidut äidin helmoissa kolmekymppisinä pyörivät tukanpeilaajat... Ei niistä siihen ole! Vaikka setä Silvio veisi lapselta tikkarin, siihen ei puututtaisi.
No, kansa on johtajansa ansainnut!
"Hän tahtoi nimensä tähtiin hän halusi olla kuolematon..."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti