Kun herää kaatopaikalta pakkopaidassa mieleen tulee lapsuuden lukemattomat maailmat. Silloin kaikki oli mahdollista. Tarinat oli kirjoittamatta ja minä halusin kirjoittaa...
Nyt on 10. selvä päivä ja manian puuskat tulevat ja menevät. On helppoa ajatella, että viinan himo on sukua elämänjanolle. On helppoa ajatella, että poliittisesti korrekti halveksii älyn vapautta. Mutta loukkaako lietteeseen mieltynyt mielipuoli sikaa vai ihmistä? Joskus elämää potiessa sitä tulee ajatelleeksi kuolemaa. Nyt maustan munakkaani ballistiikalla ja origameilla.
Joku sanoi, että Kafka oli edellä aikaansa (Mitä se tarkoittaa? Olla edellä aikaansa?) nykyään lapsikin tietää ettei selällään rimpuileva koppakuoriainen pääse omin avuin jaloilleen. Nykyään lapsikin tietää, ettei kehäpäätelmällä pääse taivaaseen.
Mutta baby, me ollaan turvassa sireeneiltä, jotka kirkuu oudii, oudii, oudii...
Kauan sitten kolme poikaa perusti salaseuran, jossa tutkittiin kirjoja. Kaikki alkoi tietenkin mystiikasta, mutta kun ikää tuli lisää, pojat huomasivat että ns. todellisuus on metafyysiikkaa mielenkiintoisempi. Jo senkin puolesta, että se on enemmän...löydettävissä.
Lukiessaan pojat huomasivat lukemattomien maailmojen avautuvan ja antautuvan. Kaikki merkitykset olivat siellä, löydettävissä. Lukemattomat-sana vaihtoi merkitystään kaksi kertaa sydämen lyödessä. Ja kun keskittyi siihen sanaan, merkitykset alkoivat vilkkua tiheämmin ja tiheämmin: lukemattomat, lukemattomat, lukemattomat... Ja lopulta molemmat merkitykset sulautuivat yhdeksi. Merkitysten nopea vaihtuminen kiihdytti myös pulssia, niin että merkitys vaihtui kaksi kertaa sydämen lyödessä, nopeammin ja nopeammin.
Pojat ymmärsivät kielen merkityksen ja kirjoituksen voiman. Ja hieman myöhemmin, tästä oivalluksesta huolimatta, he reagoivat sydämellään aatteisiin, taiteeseen ja musiikkiin. Nyt keski-ikäisenä ei sydämellä saisi reagoida enää mihinkään. Tai jos sen tekee, niin se pitää tehdä kotona ja yksin, salaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti